sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ajatuksia taiteesta



Shrii Shrii Anandamurti Anandamaetreyiin välittämänä 16.12.2012

Taiteella on suuri merkitys kulttuurille. Sellaisessa kulttuurissa, jolla ei ole taidetta, ilmenee tiettyä karkeutta, psyykkistä kehittymättömyyttä.

Taide voi saada monta muotoa; se on mielen luovaa liikettä, mielen luovaa heijastusta. Taide on pyrkimystä luoda kauneutta yliaineellisten ja muiden ylevien kokemuksien kuvaamiseksi. Taide pyrkii ilmaisemaan ihmismielen ja -sydämen korkeampia ominaisuuksia. Se ilmentää niitä hienosyisiä kokemuksia, joita ei muulla tavoin ole mahdollista tuoda esille. Taideilmaisun keinot saattavat vaihdella paljonkin aina sen mukaan, mitä välineitä ihmisillä on kulloinkin käytettävissä.  Mutta kun on kysymys henkisestä taiteesta, on aina kysymys noiden korkeampien inhimillisten kokemusten, laajentuneiden näkemysten sekä rakkauden ja kauneuden ilmaisemisesta. Taide ruokkii mieltä kuvan, äänen ja muiden aistimusten kautta; se ohjaa mielen korkeammille tasoille saadakseen nuo henkiset kokemukset toistumaan kokijan mielessä.

Osa nykytaiteesta pyrkii välittämään ja toistamaan taiteilijan psyyken häiriintyneitä tunteita. Sellaista taidetta kutsun terapeuttiseksi taiteeksi, koska se toimii taiteilijan terapiana. Pyrkimyksenä on ilmentää mielen tukahdutettuja ongelmia visuaalisin tai auditiivisin menetelmin ja näin purkaa niitä symbolisesti. Tämä on taideterapiaa ja silläkin on sijansa. Mutta henkinen taide on taidetta, joka inspiroi ihmismieltä ja sydäntä, ja joka haastaa ihmiset tavoittelemaan korkeimpia ihanteitaan, avarimpia näköalojaan. Sellainen siunauksellinen taide on ollut kautta aikojen osa kaikkia kulttuureja, ja vain kun kulttuuri on rappeutunut, henkistä taidetta ei ole ollut.

Ihmismielen ja ihmissydämen luonnollinen taipumus on pyrkiä antamaan muoto jumalallisen kosketuksen autuudelle ja rakkaudelle, joka on aistikokemuksen yläpuolella. Ihmisellä on luonnollinen taipumus välittää kokemuksensa toisille luovan prosessin kautta. Ihmismielen luonnollinen taipumus on luoda muotoja, ja aivan kuten lapsi syntyy äidin kautta, taideteos syntyy käsien kautta.

Kun ihmiset kokevat ja näkevät siunauksellista taidetta, joka ilmentää ihmismielen ja sydämen voimaa, he saavat innoitusta sen kauneudesta; sen kuva- tai äänimaailma kohottaa mielen ja avaa sydämen. Taide saa vastakaikua katselijoiden ja kuuntelijoiden mielessä. Kun taiteilija, joka kokee ylevää rakkaudentunnetta, luo taidetta, katselijassa, kuuntelijassa tai lukijassa syntyy sama kohottava kokemus.

Suuren musiikin, kuten kaiken suuren taiteen monimuotoisuuteen ja hienostuneisuuteen voi sisältyä niin tragediaa kuin iloa ja onneakin; musiikki voi koskettaa ihmisen tunteita ja kuljettaa vuoroin onnen ja murheen tunteisiin, näin kuvastaen elämän sinfoniaa. Näitä nousuja ja laskuja voi kyllä sisältyä siunaukselliseen taiteeseen, mutta kun musiikki päättyy ja elämys on koettu, ihminen kokee kohottavaa innoituksen tunnetta, jonka teoksen korkea taiteellinen laatu on synnyttänyt.

Myös hyvä elokuva voi olla taidetta, näyttämötaidetta. Tähän taidelajiin sisältyy monia muotoja ja elämän seikkailun vivahteita, mutta jos teos on aidosti suuri, se tavalla tai toisella synnyttää innoitusta. Se antaa mielelle jotakin uutta ja innostavaa. Vaikka se voi viedä katsojan varjoihin ja pimeyteen, se saattaa avata mieltä jollekin, mikä on ei-aineellista, jotakin enemmän kuin fyysinen maailma, ja silloin ihmisen mieli kohottuu. Visuaalisessa taiteessa, maalaustaiteessa, keraamisessa ja veistotaiteessa on elämänvoimaa, kauneutta ja harmoniaa. Kun tällainen taide synnyttää katsojassa henkisen kokemuksen, silloin taide on saavuttanut jotain suurta.

Taide on enemmän kuin kauneutta: se on tärkeä osa ihmispsyyken itseilmaisun kehittymistä. Kun mielen ja sydämen tarvetta ei pystytä ilmaisemaan, se tarkoittaa, että ihmiset elävät tukahdutettuina ja rajoittuneina. Ja kun jonkin ajan taide ilmentää ihmisten tuskaa, masennusta ja kärsimystä, tämä on osoitus siitä, että ei vain taiteilijan vaan koko yhteiskunnan psyyke on sairastunut. Taide on yhteiskunnan terveyden mittatikku. Ollessaan onnellisia linnut laulavat kauniisti. Aivan samoin ihmiset, joiden tarpeet on täytetty, ovat onnellisia ja laulavat. Taide on tuo laulu. Se kuuluu ääninä ja näkyy kätten töinä; sen muodot ovat monet.



paint-brush1

lauantai 2. helmikuuta 2013

Taiteesta ja kirjallisuudesta



Otteita P.R. Sarkarin teoksesta The Opinion; Literature & The Practice of Art;
Ananda Marga Publications  1973


Ajan tarpeet

Sahityaksi eli todelliseksi kirjallisuudeksi kutsutaan sellaista rakentavaa, täydellisen hyväntahtoista ajatuksenkulkua, joka toiselta puolen koskettaa tavallista ihmistä ja toiselta puolen Korkeinta Tietoisuutta.
Se mikä liikkuu yhdessä yhteiskunnan kanssa, se mikä johtaa meidät todellisen hyväntahdon, kasvun ja täyttymyksen tielle, on Sahityaa. Niinpä määritelmä "taidetta taiteen vuoksi" ei ansaitse tulla hyväksytyksi, vaan pikemminkin sen tulisi kuulua: "taidetta palvelun ja siunauksen vuoksi".

Kohdatessaan tiellään vaikeuksia ihmiset tuntevat tarvetta pysähtyä lepäämään. Toisinaan heidän jalkansa pettävät, ja he istuutuvat aloilleen nääntyneinä ja turhaantuneina. Lahjakkaan kirjailijan vastuu on tällaisella hetkellä entistä suurempi. Hänen on oltava erittäin valppaana, kun hän ryhtyy laulamaan marssilaulua rohkaistaakseen ihmisiä jatkamaan matkaa. Hänen on tarkkailtava, kykenevätkö ihmiset kulkemaan hänen
kanssaan - koskettaako hänen ajatusaaltonsa heidän sydämiään, hyödyttääkö hänen palveluksensa heitä millään tavoin.

Todellinen kirjallisuus ei ole fantasiaa yhteisöelämän pintailmiöistä eikä mielikuvitusleikin värikästä taikaa. Se on todellisen elämän muotokuva - mielen sisäisten kätköjen ulkoinen ilmaus, ihmissydänten tukahdutettujen huokausten rohkea ja voimakas ilmaus. Ollakseen arvostettua taiteen tulee ansaita oikeus olemassa oloonsa, sen tulee pysytellä mukana dynaamisen yhteiskunnan vauhdissa. Tällainen kirjallisuus on Yuga Sahityaa eli aikakauden kirjallisuutta.

Sellaista kirjallisuutta, joka on luonteeltaan rakentavaa, hyväntahtoista, mutta joka on edennyt liian pitkälle edellemme, joka ei ole täysin katkaissut yhteyttään meihin, mutta ei myöskään kulje aivan rinnallamme, kutsumme Tatastha Sahityaksi eli etuvartiokirjallisuudeksi, emme aikakauden kirjallisuudeksi.
Tällainen kirjallisuus on kyllä pitkäikäistä, koska se on edellä aikaansa, mutta sen merkitys tietyn aikakauden tarpeita silmällä pitäen on vähäisempi.

Yhteiskunnan muuttuessa Yuga Sahitya, tietyn aikakauden kirjallisuus, menettää todellisen merkityksensä, joka on ollut sidoksissa tiettyyn yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

 Mutta ne, jotka ajattelevat, että Yuga Sahitya on arvotonta, jonakin toisena aikana, erehtyvät: Tällainen kirjallisuus pääsee historian lehdille, ja sillä on myös erityinen merkitys tulevaisuuden kirjailijoille, koska nämä saavat siitä viitteen tietyn aikakauden yhteiskunnallisista suuntauksista. Niiden jotka halveksivat tiettyyn aikakauteen sidottua kirjallisuutta, tulisi tietää, että aikaansa edellä olevan kirjallisuuden kaikki kiehtovuus sisältyy monin tavoin ajatuksen rikkautena juuri aikakauden kirjallisuuteen. Vain aikakauteensa sitoutuneen kirjailijan tai taiteilijan ponnistelut voivat ehkäistä suuren rappion tai katastrofin. Tässä suhteessa aikaansa edellä oleva kirjailija on pelkkä mykkä sivusta seuraaja. ... Yuga-kirjailija rakentaa tietä siirtäen maata ja tunkeutuen läpi kallioiden ja kivien, kun taas Tatastha- kirjailija istuu vuoren huipulla ja luonnostelee maisemia sekä välillä selittää, kuinka teitä tulisi rakentaa.


Aikakauteensa sidotun kirjallisuuden varmin tunnusmerkki on se, että se ilmaisee selkeästi kysymyksessä olevan aikakauden tarpeita. Se kulkee käsi kädessä massojen kanssa. Se välittää aikansa kielellä jokaisen aikalaisensa mielen ongelmia ja niihin liittyviä suuria ja pieniä asioita ja tapahtumia. Jos Yuga-kirjallisuudesta tulee edistyksellisempää tai dynaamisempaa kuin ajan ihmiset ovat, niin se ei vilpittömyydestään tai rakentavuudestaan huolimatta kykene koskettamaan ihmistä riittävän syvältä.Se itse asiassa menettää merki-
tyksensä. 

Kirjailijan ja taiteilijan vastuu

Aivan niin kuin todellinen kirjailija ei voi jäädä mielikuvituksen värikkääseen taikamaailmaan hän ei myöskään voi ajaa ihmisiä  pessimismiin ja epätoivoon, valitella maailman turhuutta ja laulaa toivottomuuden lauluja. Hänen tulee käyttää kynäänsä tai sivellintään yhteistoiminnan ja sovittelun hengessä.
Jos hän ei sitä tee, meidän on katsottava, että hänen taiteelliset ominaisuutensa ovat taantuneet. Hänen panoksensa on täyttä roskaa, joka kelpaa kyllä lannoitteeksi, mutta jonka läsnäolo aiheuttaa terveysriskin ihmisille.

Todellisen taiteilijan on paras katsoa tarkasti ympärilleen ennen kynään tai siveltimeen tarttumista, ottaa selvää, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa - miksi se liikkuu juuri siihen suuntaan - mitkä ovat sen heikkouden perimmäiset syyt. Pelkkä tarkkaileminen ei kuitenkaan riitä. Kenties hänen täytyy yksinään asettua poikkiteloin tuhon voimakasta virtaa vastaan.

"Jos minua kuuntele ei kukaan,oman itseni otan mä matkallein mukaan."

Taistelussa satoja ja tuhansia väsymättömiä vastustajia vastaan, joilla on turvasatama ikivanhoissa uskomuksissa, ja joiden pahansuopuus heijastaa ihmisen itsekkyyttä, hänen kynänsä kenties hajoaa kappaleiksi, ja hänen siveltimensä joutuu vetämään kankaalle pelkkiä vesiviivoja; silti hän ei saa lakata ponnistelemasta. Hänen jokainen tappionsa liittyy toiseen kuin helmet voitonseppeleessä.

Siellä, missä yhteiskunta on joutumassa häviöön taikauskon ja ennakkoluulojen pyörteessä - missä se tietämättömyyden pimeydessä on menettänyt kykynsä nähdä - siellä on kirjailijan tai taiteilijan astuttava esiin vaarasta välittämättä. Hänen on soihtu kädessään näytettävä muille tietä. Hän ei saa jäädä paikoilleen kompastumisen pelosta. Käyden tinkimättömään taisteluun hän vie ihmiskuntaa eteenpäin kehityksen tiellä.

Huumori

Olipa kirjailijan sanoma kuinka rakentava tai ylevä tahansa, jos siitä puuttuu huumori ja hilpeys, se jää suurelle yleisölle vieraaksi ja vaikeasti sulatettavaksi. Jos avaat kirjan ja se sisältää vain moraaliopetuksia, saat päänsäryn ennen kuin olet ehtinyt viittä sivua pitemmälle. Kaiken taiteen ja kirjallisuuden pääkriteerinä tulee olla pyrkimys yhteisön hyvinvointiin, ja sanoma tulee pukea mielenkiintoa herättävään, iskevään ja huumorilla höystettyyn muotoon. Tämä saa "karkeiden" älykköjen hienosyisen älyn heräämään.

"Siistit" ja "siivottomat" taiteilijat
Bakteerikammoiset, "siistit" kirjailijat kirjoittavat runoja vuorista, meristä ja kuutamosta, kuvailevat elävästi aristokraattien olohuoneita, mutta eivät kerro sanallakaan unohdettujen ihmisten alhaisesta elintasosta ja likaisuudesta, ihmisluonnon nurjasta puolesta, koska aihepiiri ei ole kiehtova koska se ei sovi heidän tyyliinsä.


"Siistien" kirjailijoiden mielestä tällaiset aiheet saattavat yhteiskunnan alttiiksi vaaralIe. Mutta "siivottomat" taiteilijat ovat vieläkin vaarallisempia. "Siistien" rikos on heidän epäaktiivisuutensa, mutta "siivottomien" heidän yliaktiivisuutensa, joka perustuu itsekkyyteen.Näyttää siltä, kuin he tarkoituksellisesti etsisivät elämän likaisia puolia ja aivan kuin täit haluaisivat lihottaa itseään yhteiskunnan avoimien haavojen eritteillä. On muistettava, että täit eivät paranna haavoja - pikemminkin mitä enemmän haavoja sitä hauskempaa niillä on, sillä
nämä eritteet ovat niille elämäneliksiiriä. Yhteiskunnan likaiset puolet ovat näiden taiteilijoiden ja kirjailijoiden ainoa ravinnonlähde.

Jos taide tai kirjallisuus pyörii vain ihmisluonnon likaisten puolien ympärillä, ihmiset alkavat suuntautua niihin yhä enemmän, ja se merkitsee lisänaulojen lyömistä heidän arkkuunsa. Etsiessään vain pahaa, rivoa ja karkeata nuo taiteilijat kadottavat näköpiiristään taiteen perimmäisen tarkoituksen.

Taide ja kirjallisuus eivät mielestäni saa keskittyä vain "kunnon kansalaisten" kuvaamiseen. Toisaalta ei pidä myöskään mustamaalata vastenmielisiä ja halpamaisia ihmisiä. Mitä tahansa taiteilija luokaan, hänen tulee tehdä se myötätuntoisin mielin. Juuri halveksitut ja unohdetut ovat eniten avun tarpeessa - he ovat vähiten edustettuina kirjallisuudessa. Taiteilijan vastuulla on tuoda julki ja selittää heidän piinattujen mieliensä tunteita. Taiteilijan on otettava vastuu siitä, että he voivat istua samassa rivissä muiden kanssa, kun heidät ensin
on puhdistettu loasta.

Erotiikka ja rakkaus

Monien mielestä suurin osa nykyajan kirjallisuutta on täynnä yksinomaan halvan eroottisen rakkauden temmellystä. En voi muuta kuin yhtyä heidän murheeseensa. Eikä vain kirjallisuutta vaan kaikkia taiteen lajeja vastaan voidaan esittää tällaisia väitteitä. Kun on tutustunut Bombayn suurimpien elokuvateattereiden filmeihin, saa sen käsityksen, ettei nuorisolla juuri muuta tekemistä olekaan, kuin harrastaa ns. rakkautta -
ikään kuin jokaisella paremman perheen koulutytöllä olisi joka hetki meneillään jokin rakkausjuttu, jossa kaikki säädyllisyys heitetään yli laidan. Totta tosiaan, en voi muuta kuin kutsua tällaista taiteilijoiden mielenlaatua impotentiksi. Mikä sitten sanan "prema", rakkaus, syvä filosofinen merkitys onkaan, pitää tietenkin paikkansa, että premalle on tunnusmerkillistä sen ylifyysinen luonne - se on kaikkien rajoi-
tusten tuolla puolen. Kun taiteilija tällaisen prema-tunteen valtaamana yrittää selittää ihmisille tuntojaan sanojensa, kaunopuheisuutensa kautta, hänen taiteellinen neroutensa saavuttaa huippunsa. Mutta tällöin hänen luomustaan ei voida pitää populäärikirjallisuutena tai -taiteena eikä aikakautensa taiteena, koska kuudes aisti, joka pystyy tajuamaan taiteilijan transsendenttisen tunteen, ei useimmissa ihmisissä ole kehittynyt. Saamme paikoittain joitakin näytteitä tästä puhtaasta ylifyysisestä premasta Rabindranathin kirjoista, mutta aina kun hän yrittää ilmaista tätä tunnettä, tavallinen yleisö ei ymmärrä häntä. Myöskään Upanisadien ihanien shlokien transendenttiset ajatukset eivät tavoita tavallista yleisöä.

Ääretön rakkaus on äärellisen rakkauden korkein ekstaattinen ilmentymä. Kun taiteilija yrittää ilmaista tätä asiaa, kun hän yrittää määritellä suhdetta rajallisen ja rajattoman välillä, fyysisen ja ylifyysisen välillä, on pyrkimys tällaiseen ilmaisuun ehdottomasti arvokkainta taiteen piirissä, sillä se kohottaa vähitellen ihmismielen tavallisen älyn ulottumattomissa olevan kauneudentajun yliaistillisille tasoille.
Rakkaus, joka on pelkästään fyysistä, ei filosofian termein määriteltäessä ole rakkautta ollenkaan - eikä ehkä pitäisikään olla. Mutta voiko taiteilija olla piittaamatta tällaisesta rakkaudesta?
Jokaisen pienen ja suuren tapahtuman kautta tavallinen ihminen kokee tuskaa tai mielihyvää. Myöskään fyysinen rakkaus ei ole irrallaan tuskasta ja mielihyvästä. Kuinka taiteilija, joka pyrkii kuvaamaan ihmisen iloa ja surua, joka on päättänyt antaa hahmon ihmisen tuskalle ja murheelle, toiveille ja haluille, voisi mitenkään jättää fyysisen rakkauden kokonaan huomiota vaille? 

Mutta valitettavasti nykytaiteilijoiden joukossa on eräs ryhmittymä, jolla on runouden, kertomataiteen, elokuvan ja teatteritaiteen keinot käytettävissään,ja joka suuntaa koko taiteellisen lahjakkuutensa ihmisten karkean aistillisuuden kuvaamiseen - eikä edes anna oikeata kuvaa näistä karkeista ominaisuuksista - herkistä, hienoista ominaisuuksista puhumattakaan. Haluamatta antautua minkäänlaiseen vanhoillisuuteen tai koskemattomuuskulttiin sanoisin, että tämä taiteilijoiden luokka on todellinen häpeätahra yhteiskunnassa. 

Henkinen näkemys ja luovuus

Kun ihminen kiinnostui estetiikan hienosyisestä alueesta, syntyi hänessä halu luoda taidetta. Olisi toivottavaa, ihanteellista, että taiteilija asettaisi perustuksensa transendenttisuuteen, aistien rajoitusten tuolle puolen. Niinpä taiteilijan, tarkemmin sanoen taiteenpalvojan,tulee olla henkinen sadhaka (kokelas), jos hän ollenkaan haluaa pitää pyrkimyksensä oikealla tiellä. Vain ihminen,joka katsoo kaikkea maailmassa olevaa henkisestä näkökulmasta, voi oivaltaa kaikessa hienosyisen, transendenttisen olemuksen. Mitä enemmän hän
oivaltaa transendenttista olemusta, sitä paremmin hän ymmärtää tuon olemuksen yhteyden häneen itseensä. Ja
sitä suuremmalla oikeutuksella hän on ansainnut asemansa taiteilijana. Todellisen taiteen luominen on täysin mahdotonta, jos henkilö, vaikka hänellä olisikin luovuutta, ei etsi tuota hienosyistä transendenttista olemusta;taiteilija, jonka ajatuksenjuoksu on mennyt hakoteille, ajelehtii kuin purjeensa repinyt vene, mikä heijastuu kaikissa hänen oudoissa, groteskeissa luomuksissaan.

Eikö voi olla taiteilijaa ilman luovuutta? Vai onko taide sadhanan (henkisten harjoitusten)synnyttämää? Vaikea kysymys. Mutta luulen, että vastaus sisältyy juuri henkiseen nälkään. Toisin sanoen ihminen, jolla on luovaa kykyä, on tullut maailmaan muassaan valtava - tiedostettu tai tiedostamaton - henkinen nälkä. Ihmisellä, jolla ei ole tätä henkistä nälkää, halu tulla taiteilijaksi "itseään kehittämällä" tai pelkästään fyysisten ponnistelujen kautta on merkityksetön ja hyödytön. Mutta jos joku, jolla ei ole luovaa kykyä, onnistuu sytyttämään henkisen kaipuunsa, siinä tapauksessa ei ole lainkaan mahdotonta, että hänelle kehittyy luovia kykyjä.

Mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus

Todellinen kirjailija ei ole ainoastaan nykyhetken johtotähti, hän on myös menneisyyden lähettiläs ja tulevaisuuden sanansaattaja. Hän pystyy osoittamaan tarkan suunnan tulevaisuudelle oivallettuaan yhdistävän tendenssin menneisyyden ja nykyhetken välillä. Menneisyys, nykyisyys, ja tulevaisuus lomittuvat kauniisti hänen taiteessaan. Pelkkä uneksiminen valoisasta tulevaisuudesta ei riitä. On muistettava, että tulevai-
suuden kaikki piilevät mahdollisuudet uinuvat siemeninä nykyhetken kohdussa, aivan kuten nykyhetken mahdollisuudet ovat olleet menneisyyden kohdussa. Niinpä taiteilija ei vain piirrä oikeata kuvaa nykyhetkestä; hän myös tarkastelee ja selittää tulevaisuuden mahdollisuuksia rakentavassa hengessä.

On tunnettava tie ja tiedettävä myös, kuinka kulkea sitä pitkin. Taiteilija, joka ei ymmärrä, millaiseksi yhteiskunta muodostuu, jos ne tendenssit, jotka ovat johtaneet menneisyydestä nykyisyyteen, saavat vapaasti vaikuttaa edelleen, ei voi koskaan ohjata yhteiskuntaa täydellisyyden tielle. Hän itse asiassa sysää yhteiskunnan pimeyteen yhteiskunnallisen uudistuksen nimissä. Sen sijaan, että hän muovaisi kuvan naisesta jumalatarihanteen mukaan, hän haluaa muovata jumalattaren kuvan tanssijatarihanteen mukaan.

Huolimatta maiden, valtioiden, uskontojen, yhteisöjen ja kielten moninaisuudesta ihmisrotu on jakamaton olemus. Jokainen ihmismieli on tuon saman jakamattoman kosmisen mielen yksilöllinen ilmentymä. Tänään me odotamme sellaisen taiteilijan, sellaisen kirjailijan esiinmarssia, joka välittää tätä totuutta ihmisten sydämiin yhä kauniimmin sanoin, yhä voimakkaammin, yhä syvemmin.

Taiteen rooli ihmisen tietoisuuden evoluution työkaluna




Shrii Shrii Anandamurti Anandamaetreyiin välittämänä

Joogafilosofiassa sanotaan että jokainen ihminen on kuin lammikko, joka heijastaa yhtä ja samaa kuuta. Kuu, Kosmisen Mielen potentiaali, heijastuu jokaisessa lammikossa, kunnes lopulta lammet sulautuvat järveksi ja muodostavat yhden ainoan heijastuksen. Mutta jokainen lammikko on heijastuma, joka heijastaa Kosmista Mieltä. Ja Kosminen Mieli on luonteeltaan luova. 

Tämä kaunis maailma on maalaus, ihana taideteos Kosmisessa Mielessä. Jokainen kaunis olento on taideteos joka syntyy Kosmisen Mielen sisällä. Jokainen puu, tuoksu, jokainen kukka on luova taideteos. Ihmiset ovat peilejä kuten kuu joka heijastuu lammikossa. Näin luovuus heijastuu ihmisissä. Ja mitä teet sillä kyvyllä? Luotko kauneutta, luotko rakkautta?

Taiteella on monta muotoa. Puutarhan tekeminen on taidetta. Puutarhan maalaaminen on taidetta, Kukan veistäminen on taidetta. Luovuus on ihmiselle sisäsyntyistä. Jos ei olisi luovuutta, ei olisi kykyä löytää ratkaisuja ongelmiin, ei olisi kykyä uneksia uusista aluista ja tulevaisuudesta. Tavallaan voidaan sanoa että kaikki on taidetta. Jos ihminen voi tehdä jotain kaunista, jotain joka inspiroi muiden sydämiä, eikö se ole kaunis luovuuden lahja maailmalle?

Taiteilijan sydämessä  luova taide tanssii. Tämä kosmos on luovuuden leikkiä, jonka suuri Ikuisuuden Kutoja on kutonut näkyvään muotoon  kaikissa sen sävyissä  ja väreissä. Kudo kuten tuo Kutoja kutoo elämän kirjoa!

Runoja ja kuvia


2013






Rainjaniin Autuus



Rainjaniin Sydänten avautuminen



                                             

                                                          Rainjaniin Veden enkeli




Rainjaniin Valaistunut

Rainjaniin perhonen, Aryan taituroimat lumihiutaleet. (Klikkaa kuvaa!)




 

      Sarasvati Ma'n  korennot

  

 





.







 

 

 

   Raunin Meditaatio

 

Diipalin kuvia

Vedic-art kurssilta 2013

 

 




Äiti Maa, Sinivihreä Gaia


Olemme siemeniä mullassasi;
Kannat sylissäsi meistä jokaista
 kuin tainta pienoista.

Jaat rakkauttasi kaikille.
Ruokit ja ravitset
Tiedät mitä tarvitsen

Olet tyyni ja kärsivällinen:
Annat meidän kasvaa ja kokea
Et suutu vaikka on joskus kansas sokea

Joskus sisäinen tulesi leimahtaa
ja myrskynä raivoaa:
Sateistasi vahvistuu ja lämmöstäsi viisastuu.

Tuot turvan ja suojan
Näin lähemmäksi Luojan
läpi pimeän kohti valoa työntyy parhaillaan
Korkeuksiin kurottaa jo moni verso päällä maan.

- Sanna


Keskipisteessä

Taivaan siniseen syvyyteen laskeudun
taistotta annan vartaloni levätä
sen udussa, sadussa, kodossa
mieleni malttaa ennen liikettä ikuista

Käteni koskee taivaan viittaa
tuntee hellyyden, ilmavuuden, elon
lahja tunnolle, kiitos kaipuulle
ilman sen voimaa olisi tämäkin eloton

Vaivun syvään vetoon hengen
rakkaudenkaipuusta vavahtava sieluni
koskee joka hetkessä hapuilematta, hapuamatta

tuota tietoa tiedostavaa
ikuista läsnäolevaa
Kosmista tietoisuutta

- Meri

Mielen harhauttama

Tänä aamuna tuuli kuiskaili korvaani
Luulin sitä jossain hetkessä särkeväksi kivuksi
joka kiusaa minua kuin muiden ongelmat
ja vihloo kuin väärät sanat

Minä virtasin vetenä alas laaksoon
Kaduin vieläkin kuinka olin lähtenyt pakoon
omia sanojani ja tekojani
Katselin niiden vaikutuksia tuskaisessa kehossani

Mikä minä olen muuttumaan,
sanomaan muutoksen sanoja ja tuntemaan Korkeimman
Hymyilemään kiusaukselle ilman että lähtisin sen syövereihin
Mikä minä olen?

Siunattu läheisyytenne minun olemuksessani
ja katson vain lävitsenne, valoon
Minut te toitte tänne oppimaan,
minä loin teidät tänne luomaan

Tanssimme tätä tanssia yhä uudelleen
Mutta mikä on ettemme näe
tätä kuninkaallista palatsiamme
jossa ryömimme lattialla ja roskassa

sen sijaan kuin nousisimme
ja tuntisimme kaiken keveyden?

- Meri

 

Runoja syysretriitistä 1

Runoworkshop syksyllä 2012


Pidimme Ananda Sevan syysretriitissä Leppolassa runoworkshopin, jossa Aryan alustuksen jälkeen jokainen osallistuja poistui hiljaisuudessa ulos sateiseen marraskuiseen maisemaan odottelemaan inspiraatiota. Nämä runot (jaettu kahteen osaan sattumanvaraisesti) ovat tulosta tuosta workshopista. Luimme ne toinen toisillemme tietämättä mikä oli kunkin runo. Nyt voi jo olla aika paljastaa. Kiitos ihanista runoista kaikille!


*  *  *  *

Olen tehnyt tämän matkan tietämättä,
että sinä olet valvonut jokaista askeltani.

Luulin tehneeni väärin, olleeni eksyksissä,
mutta kaikki oli oikein ja seisoin kotiovella.
Miksen uskaltanut avata sydäntäni sinulle!

Nyt kun näen hymysi, tiedän, että olet odottanut minua
siitä hetkestä lähtien kun päästin kädestäsi.
Ilo läikähtää minussa.
- Arunima


*

On syksy…
Tuomen oksat laskeutuvat koskettamaan maata,
silmut valmiina avautumaan hiljaisen levon jälkeen
kirkkautesi loistaen suuruuttasi.

Sinä koivu taas pyrit oksinesi hamuamaan kohti korkeutta,
jaksat kasvaa, jotta minä ja muut, ymmärtäisemme suuruutesi.
Ja jaksaisimme olla kanssasi aina, rakkaudessa.


 kuva: SMa (klikkaa kuvaa)                                                                                                     














Olet jo minussa
Olet aina ollut
tulet aina olemaan
Sinä minussa, minä sinussa.
Yksi ja sama
Jakamaton
Mitä hulluutta, silkkaa sokeutta!
Mikä estää tuntemasta sinua koko ajan?
Jokin minussa unohtaa ja haluaa, että uskon erillisyyden harhaan
vaikka tiedän ja tunnen syvällä sisällä, olen aina tiennyt, olet tässä ja nyt.

Leikkiä, laulua, tanssia!
Mikä estää?
Mikä on niin vakavaa täällä?
Mikä estää olemasta ilo joka olen
Laulu joka laulaa minussa
Tanssi joka tanssii minut

Vain uskomukseni tähän persoonaan, jota ei edes ole olemassa
Hulluutta, silkkaa hulluutta!

Näen sen
sulaudun siihen minussa
joka vain on,
jossa kaikki tapahtuu, Nyt.

*

Varispariskunta teki matkaa siivet viuhuen.
Vaihtoivat lennossa lauseen, pari.
En ymmärtänyt sanaakaan.
Ne narskuvat jalkojen alla hiekkatiellä:
pienet mustat, harmaat, valkoiset, punertavat kivet.
Vaikka kuinka etsin, en löydä kahta samanlaista.

*

Mitä se on?
Mitä pelkään?
Päästää irti kuin puu lehtensä syksyisin.
Päästää irti kuin sadepisara sulautuessaan lammikkoon.
Mitä se on?

Olla vapaa muodosta.
Olla vapaa sulautumaan.
Olla vapaa katoamaan.

- Arya

*

Sateella

Pieni kimmeltävä pisara
täytyt puunoksan alla
täytyt, laajenet
Olet valmis ja irrottaudut
putoat ja sulaudut
maahan, katosit.

- Arya

*

Lähestyn Häntä hiipien, varoen,
Hän vetää puoleensa,
rakastan Häntä, haluan Hänen lähelleen.

Hän tulee kohti.
Pelkoni katoaa, Hän nauraa,
Hän koskettaa
Hän saa minut sulamaan
Hän saa minut kokonaan
On vain Hän.

- Arya
*

Olet minussa, sanotaan.
Olen sinussa.
Olen erillinen.

Minä olen minä ja sinä olet suuri,
tuolla jossain jonne en yllä.

Haluaisin tuntea sinut ihossani, hengityksessäni.
Elät kaipauksessani.
Elän kaipauksestasi.

Sanot että olet tässä,
ihan kiinni, lähempänä kuin lähellä.
Mikä on minun ja sinun välissä?

Auta minua löytämään sinut minussa.

*

Runo Baballe

Oi Baba, guruni, tule luokseni.
Ole luonani huolimatta epävarmuudestani
ja egostani.

Oi Baba, olet ainoa todellinen guruni.
En halua muita guruja.
Haluan vain sinut.

Oi Baba, ole guruni,
teen vuoksesi mitä vain.
Antaudun sinulle rakkaani.
Rakkauteni sinuun on kuin jasmiinin
hurmaava tuoksu.


*

Runoja syysretriitistä 2


Rumi Rumi – minkä teit!
Ajoit sateeseen näkemään katkenneen oksan
Kuin minä -
puuhun räjähtäneen ylikypsän omenan
Kuin minä -
Koivunrunkojen mustat ruusukkeet.
Miksikö nuo näytit?
Nyt on marraskuu ja kaikella on aikansa.

- Marula

*

Talven tummilla
paljailla oksilla
hohtavat valkoiset marjat.

Pisarat rummuttavat maatuviin lehtiin.
Läpikuultavin siivin
lentää sääski, suojaa etsien.

Keinun puisella iholla jäkälän kädenjälki.
Jo pensaikossa pullistuvat silmut
kohden uutta kevättä.

Kaikessa elämän henkäys.

*

Puhutko minulle sateen äänessä
kevyesti rummuttaen,
maan rauhassa,
maan, joka asettuu lepoon,
korpin pehmeässä narahduksessa.

Tässä on kaikki,
tai kaiken odotus,
taivaan uneliaat silmät
pilviverhon takaa
ja mieli joka hiljaa vetäytyy…

- SMa


kuva SMa (klikkaa)                                                       
                                                                                                           














Olet piilossa puissa
jotka ovat metsiä,
pitkäkoipisissa,
jotka piiloutuvat kaarnan taakse.

Ja minussa, jolle tuli kiire luoksesi.
Halusin juosta näkemään
kun putoat kristallina maahan,
heijastaen kaiken
ylösalaisin.

Lennät ihan viereeni
ja saat minut nauramaan
Irvistävistä puista pensaisiin ja takaisin.

Salaa minulta värjäät
sammalia, taivaanrantaa, ladonseiniä

Mutta kun piiloudun puun alle
sen nähdäkseni
saat minut hehkumaan rakkaudesta

Lopulta pysähdyn katsomaan itseäni lammikosta
Mutta näenkin vain sinut.

- Meri

*
Oh Joy
I have found you again.
The light streams from you
through me to you
Oh Joy  
Oh Joy   
Oh Joy


Separation
I do not need to cry
No not I
Oh why then do these tears run down my cheeks.

Oh my Beloved
My Beloved
My Beloved
Oh my Beloved.

- Gopala

*

Vuoropuhelu

Tytär:
Nää runot, ne mun sielusta pulppuaa, isä mä haluun runoja kirjoittaa!
Isä:
Tyttö! Opiskele ammatti. Minullekin se kannatti.
Tyttö:
Mutta isä, mä tänne tukehdun, tämän lastin alle muserrun.
Isä:
Älä tyttö tuollaisia höpäjä, on maailma jo täynnä pöpejä.
Et runoilla sä saavuta rahaa, et ruokaa, isä hiljaa huokaa.
Tyttö:
Mutta isä, runot on laulua sydämen. Niiden aihe on suuri,
kai ymmärrät sen?
On valoa, on jotain suurempaa, olen saanut sinne vasta vähän kurkistaa,
mutta tietoisuus siitä kaikesta mut jo humaltaa.
Älä siis liikaa musta huoli, on asioilla aina valoisa puoli.
Jos pystyn edes vähän rauhaa ja valon voimaa saavuttamaan.
Voin kenties sinutkin niiden kautta vapauttaa.

…. ja isä huokaa.


 *

Talven tummilla paljailla oksilla hohtavat valkoiset marjat. 
Pisarat rummuttavat maatuviin lehtiin. 
Läpikuultavin siivin lentää sääski, suojaa etsien. 
Keinun puisella iholla jäkälän kädenjälki. 
Jo pensaikossa pullistuvat silmut kohden uutta kevättä. 
Kaikessa elämän henkäys.


Pihamaan kasvit nöyrinä kumartavat talven tulolle.
Avaruus on laskeutunut pensaaseen – pulleita valkoisia tähtiä.
Ropisee.
Jokaisen pisaran rytmi – määränpää on mennä
Pihamaan omenapuussa – pisaran sisässä maisema
Puu täynnä pisaroita – pieniä maailmoja.
Suuri kätkössä pienessä.

Kuihtuvassa siemenkodassa uusi alku odottamassa.

- Indu

*

Sytytän rakastetulleni kynttilän.
Sulan liekkiisi.
On vain valo.

*

Janota rakkauttasi.
Pelätä rakkaudettomuutta.
Kuka pelkää?
Löydä se joka pelkää.
Ei missään.
Hän on ei missään.
Häntä ei ole.

On vain rakkaus.

*

Kaipuu

Seilaan purrellani elämän valtameriä,
kaipuu sydämessäni,
etsien turvasatamaa,
missä levätä saan.

Kuka purttani ohjaa, minäkö,
joka pelkään seuraavan myrskyn myötä
uppoavani ja purteni särkyvän pirstaleiksi.

Vai, voinko pelosta vapisten heittää
kipparin lakkini tuuleen
ja antaa merten kuljettaa minne se haluaa,
luottaen, etten olekkaan elämäni kippari
vaan lastu laineilla, elämän meressä,
turvassa.

*

Oi sammal ihana!
Tunnen sinut kenkienikin läpi,
näen vihreytesi, voin kuvitella kuinka hyvältä tuoksut.
Minun tekisi mieli painaa naamani sinua vasten
ja olla läsnä tuoksussasi.

En viitsi, olet märkä ja kylmä.
Ja mitä muut sanoisivat jos näkisivät.

Ylitän itseni.
Kumarran.
Laskeudun.
Sammal, olet pehmeä ja kuivempi kuin luulin.
Tuoksusi on hyvä.

Hakemani kokemus jää hakemisen taakse.
Uusi yritys.
Koitan olla yrittämättä.
Sammal on
Minä olen
Olemme.

- Jupiter

perjantai 1. helmikuuta 2013

Sinun luovuutesi

Tämä Ananda Sevan taideblogi on tarkoitettu kaikille niille, jotka kokevat taiteen ennenkaikkea henkisten tunteiden ja inspiraation luojaksi. Tähän blogiin voit lähettää runojasi, kuviasi, videoitasi jne, jotka kohottavat mieltä tai synnyttävät tunteen mystisyydestä, kenties jostakin selittämättömästä tai vaikkapa mieleenpainuneesta luontokokemuksestasi. Myös mielipiteesi ovat tervetulleita.


”Ihminen jolla on luovaa kykyä, on tullut maailmaan mukanaan valtava henkinen nälkä – tiedostettu tai tiedostamaton. Mutta jos joku, jolla ei ole luovaa kykyä, onnistuu sytyttämään henkisen kaipuunsa, ei ole lainkaan mahdotonta että hänelle kehittyy luovia kykyjä.” - P.R. Sarkar