Taiteesta ja kirjallisuudesta

Otteita P.R. Sarkarin teoksesta The Opinion; Literature & The Practice of Art;
Ananda Marga Publications  1973

Ajan tarpeet

Sahityaksi eli todelliseksi kirjallisuudeksi kutsutaan sellaista rakentavaa, täydellisen hyväntahtoista ajatuksenkulkua, joka toiselta puolen koskettaa tavallista ihmistä ja toiselta puolen Korkeinta Tietoisuutta.
Se mikä liikkuu yhdessä yhteiskunnan kanssa, se mikä johtaa meidät todellisen hyväntahdon, kasvun ja täyttymyksen tielle, on Sahityaa. Niinpä määritelmä "taidetta taiteen vuoksi" ei ansaitse tulla hyväksytyksi, vaan pikemminkin sen tulisi kuulua: "taidetta palvelun ja siunauksen vuoksi".

Kohdatessaan tiellään vaikeuksia ihmiset tuntevat tarvetta pysähtyä lepäämään. Toisinaan heidän jalkansa pettävät, ja he istuutuvat aloilleen nääntyneinä ja turhaantuneina. Lahjakkaan kirjailijan vastuu on tällaisella hetkellä entistä suurempi. Hänen on oltava erittäin valppaana, kun hän ryhtyy laulamaan marssilaulua rohkaistaakseen ihmisiä jatkamaan matkaa. Hänen on tarkkailtava, kykenevätkö ihmiset kulkemaan hänen
kanssaan - koskettaako hänen ajatusaaltonsa heidän sydämiään, hyödyttääkö hänen palveluksensa heitä millään tavoin.

Todellinen kirjallisuus ei ole fantasiaa yhteisöelämän pintailmiöistä eikä mielikuvitusleikin värikästä taikaa. Se on todellisen elämän muotokuva - mielen sisäisten kätköjen ulkoinen ilmaus, ihmissydänten tukahdutettujen huokausten rohkea ja voimakas ilmaus. Ollakseen arvostettua taiteen tulee ansaita oikeus olemassa oloonsa, sen tulee pysytellä mukana dynaamisen yhteiskunnan vauhdissa. Tällainen kirjallisuus on Yuga Sahityaa eli aikakauden kirjallisuutta.

Sellaista kirjallisuutta, joka on luonteeltaan rakentavaa, hyväntahtoista, mutta joka on edennyt liian pitkälle edellemme, joka ei ole täysin katkaissut yhteyttään meihin, mutta ei myöskään kulje aivan rinnallamme, kutsumme Tatastha Sahityaksi eli etuvartiokirjallisuudeksi, emme aikakauden kirjallisuudeksi.
Tällainen kirjallisuus on kyllä pitkäikäistä, koska se on edellä aikaansa, mutta sen merkitys tietyn aikakauden tarpeita silmällä pitäen on vähäisempi.

Yhteiskunnan muuttuessa Yuga Sahitya, tietyn aikakauden kirjallisuus, menettää todellisen merkityksensä, joka on ollut sidoksissa tiettyyn yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

 Mutta ne, jotka ajattelevat, että Yuga Sahitya on arvotonta, jonakin toisena aikana, erehtyvät: Tällainen kirjallisuus pääsee historian lehdille, ja sillä on myös erityinen merkitys tulevaisuuden kirjailijoille, koska nämä saavat siitä viitteen tietyn aikakauden yhteiskunnallisista suuntauksista. Niiden jotka halveksivat tiettyyn aikakauteen sidottua kirjallisuutta, tulisi tietää, että aikaansa edellä olevan kirjallisuuden kaikki kiehtovuus sisältyy monin tavoin ajatuksen rikkautena juuri aikakauden kirjallisuuteen. Vain aikakauteensa sitoutuneen kirjailijan tai taiteilijan ponnistelut voivat ehkäistä suuren rappion tai katastrofin. Tässä suhteessa aikaansa edellä oleva kirjailija on pelkkä mykkä sivusta seuraaja. ... Yuga-kirjailija rakentaa tietä siirtäen maata ja tunkeutuen läpi kallioiden ja kivien, kun taas Tatastha- kirjailija istuu vuoren huipulla ja luonnostelee maisemia sekä välillä selittää, kuinka teitä tulisi rakentaa.

Aikakauteensa sidotun kirjallisuuden varmin tunnusmerkki on se, että se ilmaisee selkeästi kysymyksessä olevan aikakauden tarpeita. Se kulkee käsi kädessä massojen kanssa. Se välittää aikansa kielellä jokaisen aikalaisensa mielen ongelmia ja niihin liittyviä suuria ja pieniä asioita ja tapahtumia. Jos Yuga-kirjallisuudesta tulee edistyksellisempää tai dynaamisempaa kuin ajan ihmiset ovat, niin se ei vilpittömyydestään tai rakentavuudestaan huolimatta kykene koskettamaan ihmistä riittävän syvältä.Se itse asiassa menettää merki-
tyksensä. 

Kirjailijan ja taiteilijan vastuu

Aivan niin kuin todellinen kirjailija ei voi jäädä mielikuvituksen värikkääseen taikamaailmaan hän ei myöskään voi ajaa ihmisiä  pessimismiin ja epätoivoon, valitella maailman turhuutta ja laulaa toivottomuuden lauluja. Hänen tulee käyttää kynäänsä tai sivellintään yhteistoiminnan ja sovittelun hengessä.
Jos hän ei sitä tee, meidän on katsottava, että hänen taiteelliset ominaisuutensa ovat taantuneet. Hänen panoksensa on täyttä roskaa, joka kelpaa kyllä lannoitteeksi, mutta jonka läsnäolo aiheuttaa terveysriskin ihmisille.

Todellisen taiteilijan on paras katsoa tarkasti ympärilleen ennen kynään tai siveltimeen tarttumista, ottaa selvää, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa - miksi se liikkuu juuri siihen suuntaan - mitkä ovat sen heikkouden perimmäiset syyt. Pelkkä tarkkaileminen ei kuitenkaan riitä. Kenties hänen täytyy yksinään asettua poikkiteloin tuhon voimakasta virtaa vastaan.

"Jos minua kuuntele ei kukaan,oman itseni otan mä matkallein mukaan."

Taistelussa satoja ja tuhansia väsymättömiä vastustajia vastaan, joilla on turvasatama ikivanhoissa uskomuksissa, ja joiden pahansuopuus heijastaa ihmisen itsekkyyttä, hänen kynänsä kenties hajoaa kappaleiksi, ja hänen siveltimensä joutuu vetämään kankaalle pelkkiä vesiviivoja; silti hän ei saa lakata ponnistelemasta. Hänen jokainen tappionsa liittyy toiseen kuin helmet voitonseppeleessä.

Siellä, missä yhteiskunta on joutumassa häviöön taikauskon ja ennakkoluulojen pyörteessä - missä se tietämättömyyden pimeydessä on menettänyt kykynsä nähdä - siellä on kirjailijan tai taiteilijan astuttava esiin vaarasta välittämättä. Hänen on soihtu kädessään näytettävä muille tietä. Hän ei saa jäädä paikoilleen kompastumisen pelosta. Käyden tinkimättömään taisteluun hän vie ihmiskuntaa eteenpäin kehityksen tiellä.

Huumori

Olipa kirjailijan sanoma kuinka rakentava tai ylevä tahansa, jos siitä puuttuu huumori ja hilpeys, se jää suurelle yleisölle vieraaksi ja vaikeasti sulatettavaksi. Jos avaat kirjan ja se sisältää vain moraaliopetuksia, saat päänsäryn ennen kuin olet ehtinyt viittä sivua pitemmälle. Kaiken taiteen ja kirjallisuuden pääkriteerinä tulee olla pyrkimys yhteisön hyvinvointiin, ja sanoma tulee pukea mielenkiintoa herättävään, iskevään ja huumorilla höystettyyn muotoon. Tämä saa "karkeiden" älykköjen hienosyisen älyn heräämään.

"Siistit" ja "siivottomat" taiteilijat
Bakteerikammoiset, "siistit" kirjailijat kirjoittavat runoja vuorista, meristä ja kuutamosta, kuvailevat elävästi aristokraattien olohuoneita, mutta eivät kerro sanallakaan unohdettujen ihmisten alhaisesta elintasosta ja likaisuudesta, ihmisluonnon nurjasta puolesta, koska aihepiiri ei ole kiehtova koska se ei sovi heidän tyyliinsä.

"Siistien" kirjailijoiden mielestä tällaiset aiheet saattavat yhteiskunnan alttiiksi vaaralIe. Mutta "siivottomat" taiteilijat ovat vieläkin vaarallisempia. "Siistien" rikos on heidän epäaktiivisuutensa, mutta "siivottomien" heidän yliaktiivisuutensa, joka perustuu itsekkyyteen.Näyttää siltä, kuin he tarkoituksellisesti etsisivät elämän likaisia puolia ja aivan kuin täit haluaisivat lihottaa itseään yhteiskunnan avoimien haavojen eritteillä. On muistettava, että täit eivät paranna haavoja - pikemminkin mitä enemmän haavoja sitä hauskempaa niillä on, sillä
nämä eritteet ovat niille elämäneliksiiriä. Yhteiskunnan likaiset puolet ovat näiden taiteilijoiden ja kirjailijoiden ainoa ravinnonlähde.

Jos taide tai kirjallisuus pyörii vain ihmisluonnon likaisten puolien ympärillä, ihmiset alkavat suuntautua niihin yhä enemmän, ja se merkitsee lisänaulojen lyömistä heidän arkkuunsa. Etsiessään vain pahaa, rivoa ja karkeata nuo taiteilijat kadottavat näköpiiristään taiteen perimmäisen tarkoituksen.

Taide ja kirjallisuus eivät mielestäni saa keskittyä vain "kunnon kansalaisten" kuvaamiseen. Toisaalta ei pidä myöskään mustamaalata vastenmielisiä ja halpamaisia ihmisiä. Mitä tahansa taiteilija luokaan, hänen tulee tehdä se myötätuntoisin mielin. Juuri halveksitut ja unohdetut ovat eniten avun tarpeessa - he ovat vähiten edustettuina kirjallisuudessa. Taiteilijan vastuulla on tuoda julki ja selittää heidän piinattujen mieliensä tunteita. Taiteilijan on otettava vastuu siitä, että he voivat istua samassa rivissä muiden kanssa, kun heidät ensin
on puhdistettu loasta.

Erotiikka ja rakkaus

Monien mielestä suurin osa nykyajan kirjallisuutta on täynnä yksinomaan halvan eroottisen rakkauden temmellystä. En voi muuta kuin yhtyä heidän murheeseensa. Eikä vain kirjallisuutta vaan kaikkia taiteen lajeja vastaan voidaan esittää tällaisia väitteitä. Kun on tutustunut Bombayn suurimpien elokuvateattereiden filmeihin, saa sen käsityksen, ettei nuorisolla juuri muuta tekemistä olekaan, kuin harrastaa ns. rakkautta -
ikään kuin jokaisella paremman perheen koulutytöllä olisi joka hetki meneillään jokin rakkausjuttu, jossa kaikki säädyllisyys heitetään yli laidan. Totta tosiaan, en voi muuta kuin kutsua tällaista taiteilijoiden mielenlaatua impotentiksi. Mikä sitten sanan "prema", rakkaus, syvä filosofinen merkitys onkaan, pitää tietenkin paikkansa, että premalle on tunnusmerkillistä sen ylifyysinen luonne - se on kaikkien rajoi-
tusten tuolla puolen. Kun taiteilija tällaisen prema-tunteen valtaamana yrittää selittää ihmisille tuntojaan sanojensa, kaunopuheisuutensa kautta, hänen taiteellinen neroutensa saavuttaa huippunsa. Mutta tällöin hänen luomustaan ei voida pitää populäärikirjallisuutena tai -taiteena eikä aikakautensa taiteena, koska kuudes aisti, joka pystyy tajuamaan taiteilijan transsendenttisen tunteen, ei useimmissa ihmisissä ole kehittynyt. Saamme paikoittain joitakin näytteitä tästä puhtaasta ylifyysisestä premasta Rabindranathin kirjoista, mutta aina kun hän yrittää ilmaista tätä tunnettä, tavallinen yleisö ei ymmärrä häntä. Myöskään Upanisadien ihanien shlokien transendenttiset ajatukset eivät tavoita tavallista yleisöä.

Ääretön rakkaus on äärellisen rakkauden korkein ekstaattinen ilmentymä. Kun taiteilija yrittää ilmaista tätä asiaa, kun hän yrittää määritellä suhdetta rajallisen ja rajattoman välillä, fyysisen ja ylifyysisen välillä, on pyrkimys tällaiseen ilmaisuun ehdottomasti arvokkainta taiteen piirissä, sillä se kohottaa vähitellen ihmismielen tavallisen älyn ulottumattomissa olevan kauneudentajun yliaistillisille tasoille.
Rakkaus, joka on pelkästään fyysistä, ei filosofian termein määriteltäessä ole rakkautta ollenkaan - eikä ehkä pitäisikään olla. Mutta voiko taiteilija olla piittaamatta tällaisesta rakkaudesta?
Jokaisen pienen ja suuren tapahtuman kautta tavallinen ihminen kokee tuskaa tai mielihyvää. Myöskään fyysinen rakkaus ei ole irrallaan tuskasta ja mielihyvästä. Kuinka taiteilija, joka pyrkii kuvaamaan ihmisen iloa ja surua, joka on päättänyt antaa hahmon ihmisen tuskalle ja murheelle, toiveille ja haluille, voisi mitenkään jättää fyysisen rakkauden kokonaan huomiota vaille? 

Mutta valitettavasti nykytaiteilijoiden joukossa on eräs ryhmittymä, jolla on runouden, kertomataiteen, elokuvan ja teatteritaiteen keinot käytettävissään,ja joka suuntaa koko taiteellisen lahjakkuutensa ihmisten karkean aistillisuuden kuvaamiseen - eikä edes anna oikeata kuvaa näistä karkeista ominaisuuksista - herkistä, hienoista ominaisuuksista puhumattakaan. Haluamatta antautua minkäänlaiseen vanhoillisuuteen tai koskemattomuuskulttiin sanoisin, että tämä taiteilijoiden luokka on todellinen häpeätahra yhteiskunnassa. 

Henkinen näkemys ja luovuus

Kun ihminen kiinnostui estetiikan hienosyisestä alueesta, syntyi hänessä halu luoda taidetta. Olisi toivottavaa, ihanteellista, että taiteilija asettaisi perustuksensa transendenttisuuteen, aistien rajoitusten tuolle puolen. Niinpä taiteilijan, tarkemmin sanoen taiteenpalvojan,tulee olla henkinen sadhaka (kokelas), jos hän ollenkaan haluaa pitää pyrkimyksensä oikealla tiellä. Vain ihminen,joka katsoo kaikkea maailmassa olevaa henkisestä näkökulmasta, voi oivaltaa kaikessa hienosyisen, transendenttisen olemuksen. Mitä enemmän hän
oivaltaa transendenttista olemusta, sitä paremmin hän ymmärtää tuon olemuksen yhteyden häneen itseensä. Ja
sitä suuremmalla oikeutuksella hän on ansainnut asemansa taiteilijana. Todellisen taiteen luominen on täysin mahdotonta, jos henkilö, vaikka hänellä olisikin luovuutta, ei etsi tuota hienosyistä transendenttista olemusta;taiteilija, jonka ajatuksenjuoksu on mennyt hakoteille, ajelehtii kuin purjeensa repinyt vene, mikä heijastuu kaikissa hänen oudoissa, groteskeissa luomuksissaan.

Eikö voi olla taiteilijaa ilman luovuutta? Vai onko taide sadhanan (henkisten harjoitusten)synnyttämää? Vaikea kysymys. Mutta luulen, että vastaus sisältyy juuri henkiseen nälkään. Toisin sanoen ihminen, jolla on luovaa kykyä, on tullut maailmaan muassaan valtava - tiedostettu tai tiedostamaton - henkinen nälkä. Ihmisellä, jolla ei ole tätä henkistä nälkää, halu tulla taiteilijaksi "itseään kehittämällä" tai pelkästään fyysisten ponnistelujen kautta on merkityksetön ja hyödytön. Mutta jos joku, jolla ei ole luovaa kykyä, onnistuu sytyttämään henkisen kaipuunsa, siinä tapauksessa ei ole lainkaan mahdotonta, että hänelle kehittyy luovia kykyjä.

Mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus

Todellinen kirjailija ei ole ainoastaan nykyhetken johtotähti, hän on myös menneisyyden lähettiläs ja tulevaisuuden sanansaattaja. Hän pystyy osoittamaan tarkan suunnan tulevaisuudelle oivallettuaan yhdistävän tendenssin menneisyyden ja nykyhetken välillä. Menneisyys, nykyisyys, ja tulevaisuus lomittuvat kauniisti hänen taiteessaan. Pelkkä uneksiminen valoisasta tulevaisuudesta ei riitä. On muistettava, että tulevai-
suuden kaikki piilevät mahdollisuudet uinuvat siemeninä nykyhetken kohdussa, aivan kuten nykyhetken mahdollisuudet ovat olleet menneisyyden kohdussa. Niinpä taiteilija ei vain piirrä oikeata kuvaa nykyhetkestä; hän myös tarkastelee ja selittää tulevaisuuden mahdollisuuksia rakentavassa hengessä.

On tunnettava tie ja tiedettävä myös, kuinka kulkea sitä pitkin. Taiteilija, joka ei ymmärrä, millaiseksi yhteiskunta muodostuu, jos ne tendenssit, jotka ovat johtaneet menneisyydestä nykyisyyteen, saavat vapaasti vaikuttaa edelleen, ei voi koskaan ohjata yhteiskuntaa täydellisyyden tielle. Hän itse asiassa sysää yhteiskunnan pimeyteen yhteiskunnallisen uudistuksen nimissä. Sen sijaan, että hän muovaisi kuvan naisesta jumalatarihanteen mukaan, hän haluaa muovata jumalattaren kuvan tanssijatarihanteen mukaan.

Huolimatta maiden, valtioiden, uskontojen, yhteisöjen ja kielten moninaisuudesta ihmisrotu on jakamaton olemus. Jokainen ihmismieli on tuon saman jakamattoman kosmisen mielen yksilöllinen ilmentymä. Tänään me odotamme sellaisen taiteilijan, sellaisen kirjailijan esiinmarssia, joka välittää tätä totuutta ihmisten sydämiin yhä kauniimmin sanoin, yhä voimakkaammin, yhä syvemmin.